perjantai 30. elokuuta 2013

Kirpparilöytö

Löysin kirpparilta 20e kivan nahkatakin, kuvien laatu on aika shittiä kun kiireessä kännykällä otin, jos piakkoin pääsis taas järkkärillä kunnolla kuvaileen pitkästä aikaa... toivottavasti. Kyseessä siis vain ajanpuute, ei muuta.




sunnuntai 25. elokuuta 2013

like a snake

Footner exfoliating socks, 29,90€. Apteekista.
Tämän postauksen aihe on hiukan vanhentunut, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa siitä. Tein tuossa joskus kuun alussa jalkakuorinnan. Ostin apteekista sellaiset geelisukat mitä pidin jalassa jokusen tunnin ja parin päivän jälkeen jaloista lähti iho aika reippaasti. Se oli todella kuvottavan näköistä, mutta nyt jalat ovat niin ihanan pehmeät että kyllä kannatti!



Unohdin kuitenkin ottaa kuvan viikko sitten ja nyt ne vanhat kovettumat alkavat tulemaan uudestaan, ei tietysti yhtä hirveinä kuin silloin mutta en jaksa kuvaa ottaa. Jalkani olivat tätä ennen kuitenkin tosi huonossa kunnossa, aivan sama kuinka rasvasin niitä niin mikään ei tuntunut tehoavan. Seisomatyö on tehnyt niin tehtävänsä.

Kovettumien kuoriminen kuitenkin auttoi paljon. Ihmisten pitäisi panostaa paljon enemmän jalkojen hoitoon. Kasvoja kyllä huolletaan, mutta entäs jalat? Jalkojen hoitaminen auttaa jalkasärkyihin yms. mitä seisomatyö aiheuttaa.




Sukkia olisi ohjeen mukaan pitänyt pitää vain tunnin, mutta itse pidin jotakuinkin 4 tuntia ennen kuin kävin pesemässä pois. Vaikutus oli ainakin tehokas.

Tältä jalka näytti kolmen päivän päästä.
Noin helposti se irtosi. Se oli tosi kuvottavaa ja sitä jatkui noin viikon verran.


Iho irtosi tosi helposti kun se alkoi irtoamaan, sen nyppimisestä tuli pakkomielle. Mutta nyt on ihanat jalat! Olo on jännästi jotenkin kevyempi vaikka kyse on vain jalkapohjista! Ei uskoisi kuinka paljon kuollutta ihoa jalkapohjissa on koko ajan, sillä sehän siinä on mikä lähtee eikä mikään muu.

perjantai 23. elokuuta 2013

Fifty Shades

Olin tuossa keskiviikkona kaupungilla aamupäivällä. Mulla on siis kesäloma menossa viimeisiä päiviä ja oon heräilly klo 7-8 aikaa aamuisin o.O Älkää kysykö miksi, en tajua itsekään. Menin kuitenkin sitten joskus klo 11 jälkeen kapeen ja tajusin että mulla ei ollu kolikoita ku reilun tunnin ajaksi lyödä parkkimittariin. Tarkoitus oli ensin mennä syömään ja sen jälkeen kaupoille mutta päädyinkin syömisen jälkeen kirjakauppaan ja ostin Fifty Shades -trilogian!

Salaattiin otin tällä kertaa paprika-kanaa, vuohenjuustoa, kirsikkatomaatteja, paistettua punasipulia, moniviljapatongin palat ja mangorajakastiketta. 8,90€
Tajusin tuossa että en ole pitkään aikaan nauttinut yhdestä rakkaimmasta harrastuksestani. Nimittäin lukemisesta. Aku Ankatkin on rästissä useammalta viikolta. Koska parkkiaikaa oli enää joku 20min jäljellä niin päätin viihdyttää itseäni kirjakaupassa ja nämä osuivat silmääni. Sarjaa on niin paljon kehuttu ja olen miettinyt että haluaisin lukea sen. Kirjastosta ei tietenkään voi lainata kun pitää sortua ostamaan omaksi, mutta mitä olen kerinnyt pari lukua tuota ensimmäistä kirjaa, Sidottu, lukea niin en kadu yhtään. :)

Fifty Shades -trilogia pokkareina. 29,90€

perjantai 12. heinäkuuta 2013

I'm back!

Äää en ole yhtään panostanut tähän blogin pitämiseen. Olen ollut koko ajan liikenteessä, lähinnä siis töissä. Teen melkein pelkkää iltavuoroa ja vapaapäivät on miten sattuu (vuorotyö<3)... Nyt kuitenkin yritän alkaa kirjoittelemaan tännekin taas aktiivisesti.

Olen siis ollut varmaan viimeisen kuukauden pelkässä iltavuorossa ja toinen samanlainen olisi vielä edessä. Se tarkoittaa käytännössä että työaika on virallisesti 13-21, mutta oikeasti pääsen 95% varmuudella vasta joskus 21.30-22.00. Pitkää päivää, sekä hieman yksinäistä arkisin (ma-to) sillä aamuvuorolaiset lähtevät neljän aikaan ja sitten olen yksinäni tekemässä pizzaa/kebabbii/hamppareit/yms. ihmisille loppuehtoon. Omien ajatusten kanssa liian kauan oleminen on pidemmän päälle pelottavaa, mutta onneksi aina tulee joku asiakas joka totaalisesti piristää päivän tai vaihtoehtoisesti pilaa sen.

Jos vielä jotain kuulumisistani voisin mainita niin olen ollut veljeni kanssa koko viikon kahdestaan (+kaksi mastiffia ja neitokakadu) kotona kun muu perhe on valloittamassa Ruotsia asuntoautolla. Ehkä ihan hyvä sittenkin että olen koko ajan töissä... ;P Mutta kova kuume olisi päästä omaan kämppään varsinkin kun pahasti näyttää että joudun toiselle välivuodelle. Yhteishausta ei tullut yhtään mitään ja pelkään ettei täydennyshaustakaan. No, katsotaan mitä tapahtuu. Joka tapauksessa jos en pääse kouluun niin alan katselemaan syksyllä kämppiä kun asuntomarkkinat ovat hiukan elpyneet opiskelijoiden jälkeen. :)

Ensi kerralla yritän saada hiukan kuvapainotteiseimman postauksen. :)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Fingerpori

HS 13.4.2013
Fingerporin sarjakuvapätkä jolle en koskaan voi olla nauramatta, ihan paras! Olen ehkä hiukan väsynyt huumorintajultani, mutta Fingerporeissa on vaan sitä jotain. :D

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kynnet kynnet

Lakkasin tässä joku aika sitten ja minun piti ottaa välivaihekuvat, mutta unohdin. Sitten unohdin ottaa kuvan saman tien, eli kuvassa kynsilakka on jo vähän lohkeillut päistä. Mutta laitoin ensin siis Essien pohjustuslakkaa, sitten Miss Selenen oranssia tavallista kynsilakkaa, jonka jälkeen Isadoran valkoista graffitilakkaa ja lopuksi (kylläkin vasta nukutun yön jälkeen) Minersin läpinäkyvää lakkaa päällyslakaksi.



torstai 25. huhtikuuta 2013

Kiitos Ässät !

Ässätuugi vappuväreillä :)
Elikkä siis, Ässät voitti kultaa, Porin torilla tuli juhlittua ja vähän muuallakin. Patasydän soi ja Isomäen legendaa fiilisteltiin. Ei siinä ole selittämistä, patasydän sykkinyt koko kauden kun jo alkukaudesta on Isomäessä käyty. 

♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠ ♠




Viimeinen oli niin hyvä ettei sitä voinut olla linkkaamatta, loistavaa huumoria! :)